Tomaattirisotto -uunissa!

Selasin ruokaohjeleikekirjaani, ja kas silmiini osui tomaattirisoton resepti. Olen saanut reseptin joskus Alpilta, muistaakseni, ja sitä on onnistuneesti tehty usein. Nyt vaan on ollut vuosien tauko. Siispä ainekset pataan, uuniin ja syömään!

Ohje on neljälle nälkäiselle

3 dl risottoriisiä
oliiviöljyä + voita
1 iso sipuli
3 valkosipulin kynttä
5 – 7 dl kasvislientä
500 g paseerattua tomaattia tai tomaattimurskaa
2-3 rkl aurinkokuivattuja tomaattipaloja
2 rkl balsamicoa
1 tl hunajaa
1/2 tl suolaa
1/2 tl mustapippuria

päälle parmesaaniraastetta reilu desi.

Laita uuni lämpiämään 180 °C.
Kuullota sipulisilput öjlyn ja voin seoksessa, lisää siiten riisit ja loput ainekset. Kaada ruoka kannelliseen, isoon (3L) pataan. Laita pata uuniin n. 40 minuutiksi. Ja kas, valmista on.

Tällä kertaa valmistin soijarouheesta pieniä pullia risoton kaveriksi, vaikka risotto riittää sellaisenaankin salaatin kanssa.

Jätä kommentti