Kesti pitkään ennen kuin suostuin taas syömään lapsuuden inhokkiruokaani, jossa perunamuusi ja pavut on sotkettu yhteen. Shepherd’s pie siis kyseessä. Jotain tässä Alexin versiossa on kuitenkin kohdallaan, sillä minähän tykkäsin siitä hirveästi ja tätä ollaan tehty jo useamman kerran.
6 normaalia annosta, 4 Alexin annosta:
- 1 iso sipuli
- 3 valkosipulin kynttä
- oliiviöljyä
- 3 porkkanaa
- 500g Quornrouhetta tai 2.5 dl soijarouhetta. (Voit myös korvata osan rouheesta tölkillä voipapuja)
- 2 tlk tomaattimurskaa
- 2 dl kasvislientä
- ripaus sokeria
- ripaus suolaa
- mustapippuria
- mixed herbs (random yrttiseosta)
- noin 400g perunoita
- loraus kasvimaitoa
- kasvivoita (määrä riippuu hyvin paljon kokista…)
Silppua kaikki sipulit ja kuullota pannulla tilkassa öljyä. Lisää pilkotut porkkanat ja proteiinit, kääntele.
Lisää tomaattimurskat ja kasvisliemi. Mausta ja jätä poreilemaan hyväksi toviksi.
Valmista perunamuusi sillä aikaa: keitä ja muussaa perunat, ja mausta suolalla, maidolla ja voilla.
Kaada tomaattikastike uunivuokaan ja peittele se perunamuusilla. Muistathan tehdä perinteiset haarukkaraidat pinnalle 🙂 Paista 200 asteessa suunnilleen 30 minuuttia, kunnes perunat ovat saaneet väriä pintaan.
